Kuopion kaupunki (Mestari) toimittaa kaksi jätelavaa Wanhan Haapaniemen asukasyhdistyksen syystalkoita varten. Lavat on tarkoitettu vain haravointijätteille ja risuille! Lavoille voi viedä haravointijätettä myös omalta pihalta, mutta tarkoituksena on siistiä yhteisiä puistoalueita (esimerkiksi Miilutori ja Rullapuisto). Haravoimme lehtiä ja poistamme risukkoa.
Lavat tuodaan keskiviikkona 18.10. ja haetaan pois keskiviikkona 1.11. Toinen lava tulee Miilutorin laidalle ja toinen Saastamoisenkadun päähän (Rullapuisto). Liitteenä kartta, johon on merkitty lavojen paikat. (huom! mikäli sinun peräkärrysi on lavalle tarkoitetulla paikalla, siirräthän peräkärryn ennen 18.10.!)18.10-1.11. välisenä aikana jokainen voi talkoilla oman aikataulun mukaan. Sunnuntaina 29.10. järjestämme yhteiset talkoot klo 10.00 alkaen. Asukasyhdistys tarjoaa tuolloin talkookahvit (Kurukadun ja Miilutorin kulmalla). Samalla on mahdollista vaihtaa kuulumisia ja esimerkiksi suunnitella asukasyhdistyksen tulevaa toimintaa. Tervetuloa mukaan talkoilemaan!